Minun tarinani.. osa2

... jatkoa

Miten kaikki alkoi

Kaikki alkoi vuonna 2005. Ei hätää, en aio kuvailla jokaista vuotta yksityiskohtaisesti, sillä muistini ei ole niin hyvä, kiitos vauvahormoonihuurujen. Jolloin lähdin vaihto-oppilaaksi pienelle saarelle, joka sijaitsee Englannin vieressä. En mainitse paikkojen nimeä koska toivon, että henkilöllisyyteni pysyisi toivonmukaan edes hieman salaisena. Tosin tarina sinällään on poltettu ystävieni muistiin ja he eivät muistikuvasta eroon pääse vaikka haluavaisivatkin. Noh, jokainen normaali ihminen varmasti ymmärtää mistä maasta on kyse vaikka salaperäinen suunnitelmani pysyä anonyyminä on melkein vedenkestävä! Hahaa!

Vuosi 2005 oli varmasti valehtelematta yksi parhaimpia vuosia koko elämäni aikana. Matkustin ensi kertaa ulkomaille. Sen lisäksi, että matkustin ensimmäistä kertaa ulkomaille, matkustin ensimmäistä kertaa yksin. Se oli mahtavaa ja tunsin itseni niin aikuiseksi maailmanmatkaajaksi. Puolivuotta vaihto-oppilaana sujui nopeasti ja oli täynnä juhlintaa sekä ihania ihmisiä.

Vaihto-oppilaana ollessani asuin talossa, jossa oli useampi huone ja joita vuokraisäntä vuokrasi vaihto-oppilaille. Päädyin siis asumaan parin italialaisen, slovakialaisen ja itävaltalaisen vaihto-oppilaan kanssa. Porukka oli aivan mahtavaa ja ystävystyimme kaikkien kanssa. Ikimuistosimpia juhlia talossamme oli ”Padrinon” syntymäpäivien vietto, jolloin saimme ovellemme niin naapurit kuin poliisitkin vihaisen vuokraisännän kera. Tosin vuokraisäntämme heltyi poliisien lähdön jälkeen ja joi kanssamme oluen ja pyysi meitä kauniisti olemaan hiljaa ja porukkaa lähtemään kotiin. Niistä bileistä puhuttiin kauan.

Italialaiset ystävämme joutuivat lähtemään kotiin syyslukukauden päätyttyä tammikuun tentteihin, mutta itse jäin vielä ihalemaan saaren kaunista kevättä ja jännittämään kevään lopputenttejä. Eräs kaunis päivä vuokraisäntämme ilmoitti uusista vuokralaisista. Saisimme uusia italialaisia, pariskunnan ja kolme belgialaista tyttöä seuraksemme loppulukukaudeksi. Hienoa! Uusia ihmisiä. Italialaiset osoittautuivat jälleen aivan taivaallisiksi kokeiksi, valmistan lasagnen vieläkin heiltä oppimallani respetillä, ja mahtavan mukaviksi.

 Kuukautta myöhemmin toivotimme tervetulleeksi myös  kolme belgialaista tyttöä. Ööö, paitsi yksi niistä ei ollut tyttö vaan poika, tai siis mies. Hyvin pitkä sellainen. Hyvin MUKAVA sellainen. Hyvin minun makuinen sellainen, hymykuoppineen kaikkineen. Se taisi olla ihastusta ensi silmäyksellä, vaikka ensivaikutelma hieman kärsikin siitä, että hän matkusti isänsä kanssa. Myöhemmin sain kuulla, että se oli taloudellisista syistä, koska jollakin ihme logiikalla oli kuulemma halvempaa tuoda matkatavarat kahden matkalipun hinnalla kuin maksaa ylipainosta. Taisi vaan isäukon reissumonoa vipattaa.

Kolmantena iltana belgialaisten ”tyttöjen saavuttua”, huomasin istuvani tämän pitkän huiskean miehen seurassa kylmässä olohuoneessa peiton alla katsomassa Taru sormusten herrasta –elokuvaa ja juomassa belgialaista olutta. Huomautan tässä vaiheessa, että saaren asukkaat eivät ole kuulleet ikinä sanoista  lämpö ja eristys. Mutta palatakseni tilanteeseen olohuoneessa. Täytyy todeta, että olinpas sukkela, mutta haluan huomauttaa myöskin, että tein tämän ihan silkkaa ystävällisyyttäni. Taru sormusten herrasta on pitkä ja pelottava leffa katsoa ihan yksin. Pitäähän sitä olla myöskin kohtelias ja pitää seuraa uudelle tyypille.  Enkä ole mikään helppo nainen, että ihan tiedoksi vaan ja silloin olin vielä melko hoikkaluinen, toisin kun nykyään. Rinnatkin roikkuivat vähemmän ja kasvojeni poskiluut erottuivat kauniisti. Huh, nyt varmaan ajattelette, että olen norsunkokoinen tankki, joka lyllyy vaan ympäriinsä. Onneksi ihan niin kamala ei tilanne vielä ole vaan pystyn kävelemään ihan normaalisti, mitä nyt jokin kehonosa saattaa jäädä hieman liikkeelle törmättyäni huonekaluun.

Tulimme erittäin hyvin juttuun tämän pitkänhuiskean belgialaisen kanssa ja kävelimme koulumatkat yhdessä. Keittiössä ruokaa laittaessamme tuijottelin aina salaa mukavan näköistä takapuolta ja ruskettunutta vatsaa joka pilkisti aina houkuttelevasti hänen kurottaessaan ylähyllylle. Tai eihän hänen tarvinnut kaksimetrisenä paljon kurotella, vaan paremminkin nostaa vain kättään.

Nukuimme muutamaan otteeseen samassa sängyssä olosuhteiden pakosta. Hänen serkkunsa tuli vierailulle tai lakanat eivät olleet ehtineet kuivua saaren kauniissa vesisateessa. Yöt nukuimme, kirjaimellisesti, mutta jokin välillämme leimahti. Se jokin kasvoi kasvamistaan ja viihdyimme hyvin yhdessä. Eräs päivä lähdimme ulkoilemaan koko porukan kanssa ja kiipesimme saaren sen osan korkeimmalle, hmm, vuorelle. Vuori voi olla ehkä hieman liioteltua, mutta se nyppylä oli kyllä ihan tarpeeksi korkea saadakseen polveni tutisemaan sitten kun sinne vihdoinkin kolmen tunnin kiipeämisen jälkeen mutaisina pääsimme.