Julkaisen tätä tarinaa hieman osissa, sillä kirjoitus on vielä "on process" ja tuo taaperoinen vaikuttaa hieman tähän ajanhallintaan ja prioriteetteihin..
Kotiin päästyämme aloimme miettimään illan ohjelmaa ja koska oli lauantai, olisi ollut outoa istua kotona kuivinsuin. Kuitenkin seurueemme pieneni jo ennen iltaa tekosyy tekosyyn jälkeen. Aamulla muulla talonväellä riitti hymyiltävää ja saimme varmasti kuulla kaikenlaiset vihjailut kaikesta mahdollisesta! Mutta se ensimmäinen viikko on se paras, kun ei tiedä voiko toista koskea ja tekisi mieli pussata ja halata. Se ujous ja varovaisuus on jotakin niin teinimäistä ja suloista! Ah, oi niitä aikoja. Tosin ”niistä ajoista” ei nyt mitään ikuisuuksia vielä edes ole, mutta aika on tehnyt meidänkin parisuhteelle tehtävänsä ja kangistanut kaiken ruutiiniksi ja ennalta-arvattavasti. Noh, nyt alan pomppia jo asioiden edelle ja vien kaiken jännityksen tulevasta. Tosin joillekin lukijoille voi olla ihan mielenkiintoista kertoa, että tulen ennemmin tai myöhemmin käsittelemään omaa tylsää kaavamaista rutiiniamme vauva-arjen rinnalla, mikä todellakin on dynamiitin arkaa aikaa parisuhteelle.
Palatakseni kuitenkin takaisin alkuperäiseen aiheeseen. Eli, sen maagisen illan jälkeen meillä oli aikaa kaksi ja puoli kuukautta, ennen kuin minun täytyisi lähteä kotiin. Ajatus veti jo hiljaiseksi. Ja täytyy sanoa, että en ollut ainoa, jonka rajoitettu aika veti myös hiljaiseksi. Miten voi olla mahdollista, vihdoinkin olen löytänyt aivan mahtavan miehen, jonka seurassa viihdyn ja voin olla täysin oma itseni ja me asumme eri maissa!!?? Ja niin armoton kuin aika on, kaksi ja puoli kuukautta kului aivan liian sukkelaan ja lähtöpäivä koittin. Bussiasemalla itkettiin ja vilkutettiin kyyneleiset hyvästit ikkunan läpi. Kotiin palattuani osottaiduin oikeaksi itku-Elliksi ja kyyneleitä tuli vuodatettua melkoinen määrä. Ikävä oli aivan kamala! Pahinta kuitenkin oli, että me emme tehneet mitään tulevaisuuden suunnitelmia tai sopineet mitään vierailusta. Emme tienneet näemmekö enää. Yhteyttä kuitenkin pidimme, kirjoittelimme ooooikein pitkiä ja romanttisia kirjeitä sekä puhuimme aivan liikaa puhelimessa. Ainakin Radiolinjan mielestä! Tai siis minun mielestä, koska Radiolinja ei lakannut lähettämästä aivan törkeän suuria puhelinlaskuja. Kesä meni tosiaan yhteyttä pitäen, jonka aikana keräsin rahani sekä rohkeuteni ja matkustin Euroopan Unionin pääkaupunkiin. Pääkaupungista matka jatkui ihanaan pieneen kylään jossa vietin mahtavan loman. Kierrettiin ympäri Belgiaa, käytiin melomassa ja vietettiin paaaljon aikaa kahviloista. Eli voin sanoa, että suurin osa lomastani kului krapulassa, sillä eihän suomityttönen pysty juomaan belgialaisten tahtiin vahvoja oluita. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaa! Kaikki se vodka ja ne perjantai sekä launatai ja joskus jopa keskiviikko illat, niin kovaa treenausta ja aivan turhaan!!! Mutta täytyy sanoa, että yritys oli todella kova ja loppulomasta kadutkin olivat onneksi jo ehkä himpun verran suorempia kahvilasta kotiin kävellessä.
